Hejssan

Nyt sentään jostain saa vähän revittyä aikaa tännekin kirjoittamiseen. Ollaan siis musantunnilla ja kun opettaja ei ole paikalla, niin tultiin sijaisen kanssa tänne tietokoneluokkaan. Mistään tehtävänannosta en tiedä mitään, joten ehkä sitä on tarkoitus vaan datailla?

Käytiin taas Lorinan kaa Place Laurierissa shoppailemassa ja Wanhassa Québekissä kävelyllä. Sen kaa on vaan jotenki niin helppoa. Voi vaan puhua vapaasti ihan mistä vaan vähän millä kielellä tahansa ja tulee oikeesti ymmärretyks. Lähinnä me puhutaan enkkua, välillä ranskaa, jos ei muuten niin ihan vaan täydentämään englantia siinä missä ei oikeaa sanaa tiedä. Puhuttiin vähän semmosesta et ois muutes aika siistiä jos se tulis (tyyliin ens vuonna) meille pariks viikoks, ja sit (ei ihan heti perään) mä menisin niille pariks viikoks Saksaan. Ois aikas siistiä.

Kotona on vähän rankkaa, kun noi karjuu ihan jatkuvasti toisilleen, ihan typeristä syistä. Ja toiset karjuu takasin vähintään yhtä lujaa, ihan vaikka vaan seuratakseen esimerkkiä. Ei sitä oo sivustakaan kiva kuunnella. Saan mäki kyllä oman osani tosta, kun pikkuneiti kohdistaa kapinansa ihan kaikkia kohtaan, koiraakin se on alkanu läpsimään. Platon tosin on aika mielettömän raivostuttava, mut en mä tiedä voiko sitä syyttää siitä että se on opetettu huonoille tavoille.
Toki on kivojakin hetkiä. Etenkin toi kaksvee Victor on just niin sulonen välillä. On vaan jotenki niin ihanaa seurata sen temmellystä ja kasvua. Se ymmärtää jo tosi ison osan siitä mitä sille puhutaan ja se osaa sanoa jo aika monta sanaa sinnepäin. Ja se osaa sanoa ranskaks mä rakastan sua, ja se tietää mitä se tarkottaa. Se on vaan niin sulonen ku se pyytää päästä syliin ja sit se sanoo Je t'aime. Se vaan on niin mahottoman piristävää etenki jos muuten on ollu tyhmä päivä. Se kans halaa koiraa ja mutisee sen korvaan ties mitä. Välillä, jos vaikka lastenvahti on lähössä kotiinsa illalla, Victor huutaa salut Natalie! ja vilkuttaa molemmilla käsillään. Ja tottakai se sit innostuu huutamaan Salut kaikille muillekki. Salut papa. Salut maman. Salut Silja. Bye bye! On muutes aika älyttömän sulonen tapaus.

Koulussa oon jotenki ottanu etäisyyttä niihin kavereihin kenen kaa oon eniten hengaillu. En vaan jaksanu ku ne ei ikinä oikeen puhunu mulle, eikä mullakaan itseasiassa ollu niille mitään sanottavaa. Nyt oon sit tutustunu taas moneen uuteen ihmiseen. Näitä en vielä tunne kovin hyvin, mutta vaikuttaa aika mukavilta ihmisiltä. Ja mun entisetki kaverit on alkanu puhumaan mulle enemmän, nyt ku vietän vähemmän aikaa niitten kaa. Mielenkiintoista.
Koulu menee hyvin, saatiin tokarit tossa joskus. Ei nyt satu olemaan käsillä too tokari täällä tietsikkaluokassa, niin enpäs kirjota niitä tänne, häähää. Just tänään mulla oli semmonen pienimuotonen esitelmä luokan edessä ranskantunnilla. Piti analysoida joku mainos. Se oli itseasiassa aikas hauskaa, ja täällä saa oikeesti tosi helposti kontaktin kuulijoihin, ihan jo vaan siks etten oo täkäläinen ja ku ne haluu kuulla kuin mimmoselta mun ranska kuullostaa, sisällöllä itellään ei niinkään oo väliä.

Heh, nyt tuli joku kurkkimaan olan takaa että «ÄÄ mä en ymmärrä mitään tosta mitä sä kirjotat». Aika hyvinhän tässä sai tän tunnin kulumaan kirjotellessa. Laitoin muutes kuvia taas jonnekki päin nettiä, meilatkaa mulle tein sähköpostiosote niin pistän tulemaan linkkiä+passia millä ne pääsee näkemään.

Melko tarkkaan kolmen kuukauden päästä sitä ois jo niinku takasin Suomessa. Jotenki hassu ajatus. Mutta sitten törmäillään.