Leipãã ja sirkushuveja

Kãytiin eilen illalla katsomassa Sirque du soleiliã ja jotain ihme elokuvaa mikã nãytettiin ison ison talon seinãllã ulkona. Tãhtiãkin nãkyi vãhãn, mutta eipã niin kirkkaasti kuin siellã Suomessa. Sirkus oli oikein mahtava, ehdottomasti parempi nãin livenã, kuin televisiosta. Ja tuollakin oli kameraihmisiã, joten ehkã nãette minut telkkarista joku pãivã :D

Ruisleipãã onnistuin tuomaan mukanani, ja nãmã tuntuvat siitã pitãvãn... maapãhkinãvoin kera... Mãmmiã olisi aika hauska saada postissa, mutta ehken minã sitã vielã uskalla nãille syõttãã. Salmiakkiakaan en ole vielã tarjonnut. Saa nãhdã miten reagoivat, hahhah.

Nãillã on tããllã Kaapo-pehmolelu. Oon nelivuotias... Sen nimi vaan on jotain ihan muuta ranskaksi, en oikein vielã ole saanut selville miksi nãmã sitã kutsuvat. Ja Kaapo tulee ehkã Kanadasta tai Quebekistã.

Ja niin, toissapãivãnã kãvin koulussa ilmoittautumassa. Ihan mielettõmãn iso rakennus, oppilaita on ehkã 950. Nãin ainakin olin ymmãrtãvinãni. Tããllã kun loppujen lopuksi tiedã yhtããn mitã nãmã oikeasti yrittãvãt minulle sanoa ja selittãã. Vaikka alkaa sitã ehkã pikkuhiljaa jotain selkoa saamaan tãstã ranskasta ja Quebecin aksentista. Joka (kuten ehkã olen aikaisemminkin jo todennut) kuullostaa ihan naurettavalta! Ja kun nãmã kãyttãvãt joissain sanoissa englantilaista ãrrãã ja joskus ranskalaista, joskus jopa molempia... Ja vãlillã vaihtavat kokonaan kieltã englantiin (jota kukaan tããllã ei oikein osaa puhua kunnolla) niin yritã sitten pysyã kãrryillã siitã kuka sanoo ja mitã.

Hostperheeni on aika ihana. Lapset ovat todella suloisia, vaikken aina etenkããn heitã meinaa ymmãrtãã. Victor on ihan hõpsõ kaikin tavoin. Minã olen ilmeisesti JiiJa nimeltãni Victorin mukaan, muut kyllã osaavat suunnilleen lausua nimeni oikein. Silja-sanan painotus vaan menee hieman pieleen, joten vãlillã on hankala huomata jos joku puhuttelee minua, kun siansaksan keskeltã nimeãni ei oikein meinaa erottaa. Ja vãlillã reagoi ihan turhaan, ranskan S'il y a nimittãin lausutaan kãytãnnõssã ihan samalla tavalla kuin Silja.

Tja nyt voisin mennã taas mongertamaan ranskaa... Pitãkãã hauskaa ja pãrjãilkãã te siellã!

Ããkkõset tais jããdã kotiin...

Nyt olen siis perilla. Jo toista paivaa. Nippa nappa ymmarran mita nama yrittavat minulle sanoa. Mutta kovin harvoin tarvitsee kenenkaan englantiin turvautua. Tama Quebekin ranska vaan on ihan mielettoman naurettavan kuullosta. Jos maltatte odottaa vuoden niin ehka kuulette minunkin sita puhuvan. Onhan tama periaatteessa ihan ranskaa ranskaa, mutta lausuminen vaan on sekoitus ranskaa itseaan, englantia ja saksaa. Ja yrita sitten jotain ymmartaa, kun ihan jarkevakin ranska on melkoisen kasittamatonta...

Matka tanne sujui kohtuullisen hyvin. Mita nyt joku viisitoista tuntia lentamista tai odottelua... Onneksi oli matkaseuraa. Kiitos Nina! Montrealissa tuli hieman kiire kun piti kaikki immigration-hommat hoitaa ja viela tullata tavarat. Tai eihan kukaan niita edes katsonut tietaakseni. Ainakaan meita ei pysaytetty. Aikaa vaan meni ihan mielettomasti kun odoteltiin laukkuja. Ja kun kitara tulikin eri hihnalle, niin sen etsiminen oli hieman hankalahkoa.

Ja nyt hostmama tuli jotain selittamaan ranskaksi, ja kun aivot olivat jo kaantyneet rakkaalle suomenkielelle, niin ymmartaminen tuotti taas kerran hieman ongelmia. Mutta yllattavan hyvin pystyy tilanteesta arvaamaan mita kukakin haluaa sanoa. Elekieli kunniaan.

Talossa kun asuu minun lisaksi kuusi muuta ihmista, niin metelia riittaa. Etenkin nuorimmainen, kaksivuotias Victor karjuu tai õlisee usein saadakseen tahtonsa lapi. Itseasiassa tallakin hetkella kyseinen herrasmies itkee huoneessaan, syystã jota en nyt millaan kykene ymmartamaan. Mutta muuten Victor on erittain sympaattinen. Etenkin kun esittelin kitaraani perheelle, han tuli ihmettelemaan. Ihan ihmeissaan etta mika ihme se tuo on. Ja kun annoin kitarani hanelle syliin, han sita rampytti innoissaan. Kerran naytti silta etta han haluaisi lahtea muualle ja yritin ottaa kitaraa pois, mutta hãnpã parkaisi etta Naaa ja alkoi taas rampyttaa. Ja jos noita kuvia saisi jossain vaiheessa siirrettya koneelle (jaksamisestahan se lahinna on kiinni... heh) niin nakisitte muuten aika suloisen kuvan... Kun Victor ihmettelee kameraa.

Nyt voisin lopetella. Kirjoittelen lisaa kun ehdin.

Kerran koittaa se aika, kun...

...Silja lähteepi maailmalle. Viiden tunnin ja viidenkymmenenkahden minuutin kuluttua pitää jo lyllertää lentokentälle. Ja siitä vielä kaksi ja puoli tuntia ja lento lähtee. Ja perillä olen... noh en jaksa laskea. Mutta huomenna kuitenkin. Täkäläistä aikaa joskus iltayhdeksältä ehkä. Sikäläistä aikaa kello on puoli kolme päivällä.

Pakkaus on lopultakin tehty ja pitää vain toivoa ettei mitään kovin elintärkeää päässyt unohtumaan. Pikkuhiljaa alkaa jänskättämään. Toisaalta on ihan mielettömän haikeaa lähteä ja jättää tänne kaikki rakkaat ihmiset, toisaalta kaikki edessä oleva jännittää. Kovin on ristiriitaista.

Pitäisi ehkä mennä nukkumaan, jotta jaksaa huomenna, muttei oikein tahdo väsyttää. Tai no ehkä vähän. Oikeastaan minulla on nälkä.

Joten... Heihei Suomi, näkemiin. Ja näkemiin kaikki ihanat ihmiset, nähdään vuoden päästä!

Hyvästelyjä...

Tänään kävimme äidin kanssa ostoksilla. Ja edelleen ihmetyttää että miten sen kitaran kanssa kannattaisi tehdä. Ostimme kovakantisen kitaralaukun joka ilmeisesti kestää 500 kilon painon, joten eiköhän se ruumassakin säily ehjänä. Kun lentoyhtiö ei nimittäin anna ottaa kitaraa käsimatkatavaroihin. Toisaalta voisi ostaa tai vuokrata sieltä Québekistä kitaran, mutta vasenkätistä kun soitan, niin joutuisi ehkä viilailemaan ja virittelemään että saa toimimaan. Noh, saa nähdä miten käy.

Ja ihanat partioystäväiseni pölähtivät käymään. Pienimuotoiset läksiäiset pidimme. Kai sen periaatteessa piti olla yllätys, mutta olin jo aika lailla saanut vihjeitä aikaisemmin, joten osasin odottaa vieraita. Ajankohtakin selvisi tuossa viikolla, kun veljeni Sami ilmoitti viikonlopun aikatauluja pohdittaessa että "Siljan pitää olla lauantaina viideltä kotona". Mutta kiitoksia kun kävitte!!

Ja eilen taiteiden yössä pyörittiin viimeistä kertaa keskustassa ressukoitten kanssa. Unohtamatta teitä kaikkia muita ihania ihmisiä keneen törmäsin. Oli kyllä hieman haikeaa lähteä, kun niinkin läheisiksi olemme viimeisen vuoden aikana tulleet. Mutta nähdään vuoden päästä...
Ja pääsinpähän puhumaan ranskaa ihan oikean ranskalaisen kanssa. Roosan luona asuva vaihtari nimittäin vietti meidän kanssamme illan. Lähinnä englantiahan me lopulta puhuimme, mutta tapaus antoi sentään vähän toivoa omaa vuottani ajatellen, kun ymmärsin kaiken mitä Marion meille ranskaksi puhui. Vaan mitäs siihen sitten itse osasikaan oikein vastata...

Ja migreeni vaivaa jo toista päivää, ihanaa.. Mutta eiköhän tämä tästä.

Téléfrancais on loooistava! Se on siis kanadalainen ranskan opetusvideo-sarja, jota katsoimme vähän joskus aikoinaan ranskan ykköskurssilla. Kävimme Mian kanssa perjantaina koulun kuvisluokassa katsomassa loputkin jaksot. Aivan loistava sarja, jossa ananas kertoo olevansa ananas. Ce n'est pas possible! Les ananas ne parlent pas. Ja Monsieur Pourquoi ja le petit Cristophe Colomb... Oivoi. Suosittelen.

Kielimuuri

Ja lähden näemmä sittenkin keskiviikkona enkä tiistaina. Pitää herätä aikaisin aikaisin aamulla... Yritän parhaillaan selittää asiaa (naamakirjassa :D) hosteille, jotka odottelivat minua jo ensi viikon tiistaiksi. Ja ranska taipuu tänään erittäin kankeasti. Sitä vaan lätkii sanoja peräkkäin ja toivoo että joku jotain ymmärtää. Sanakirja sentään on keksitty. Saa nähdä miten paikan päällä pärjää, kun pitää ihan oikeasti puhua. Kirjoitettua ranskaa ymmärrän yllättävän hyvin, tuossa tällä viikolla kävin kirjastossa lueskelemassa ranskankielistä Potteriakin. Puhuttu vaan on vähän eri asia. Ja Québecin aksentti muutenkin... Käyttävät vielä osittain eri sanojakin kuin ranskalaiset.

Määränpää

Määränpääni on Québecin provinssin pääkaupunki Québec. Hyvä ystävämme internettinen kertoo kyseisessä pikku kyläpahasessa olevan noin 491 000 asukasta, mikäli esikaupunkeja siis ei lasketa. Meinaavat tehdä minusta kaupunkilaisen...
Perheessä on isä Marc, äiti France (kyllä vain :D), Rosalie (17 v.), Thomas (9 v.), Eloise (5 v.) ja Victor (2 v.). Ja lisäksi kissa, jonka nimeä en ole vielä saanut selvitettyä. Voin säästää sen kysymyksen paikan päälle; onpahan sitten jotain mitä ehkä osaisinkin sanoa ranskaksi. Ja osaa ainakin hostäitini ja ilmeisesti Rosalie (muista en tiedä) englantia, joten ihan pulassa en ole. Québecissä näet se ei ole aivan itsestäänselvyys, kun 80% siellä asuvista puhuu äidinkielenään ranskaa.
Muutaman meilin olen vaihdellut hostäitini kanssa kesän mittaan. Ranskaksi vaan on ihan mielettömän rasittaava kirjoittaa yhtään mitään, joten sisäänrakennettu laiskuuteni on useimmiten voittanut uteliaisuuden. Ja on niin kovin vaikeaa kysyä yhtään mitään, ei vain kielen kannalta, vaan ihan yleisestikin. Ei sitä vaan oikein osaa sanoa mitään kun ei yhtään tiedä mikä edessä odottaa. Mutta perhe vaikuttaa ihan mukavalta sen perusteella mitä tähän asti olen kuullut ja ymmärtänyt. Kohtahan se nähdään.

Tavaroitten pakkaaminen on vielä totaalisesti kesken, mutta onhan tässä vielä aikaa. Lähinnä kun kaupungilla ei kovin ehdi enää käydä, jos jotain pitäisi vielä hankkia. Toivoton shoppailija kun olen, se vie ihan mielettömästi aikaa. Suklaata ja salmiakkia ja sisuja tuli ostettua tuliaisiksi Mian kanssa. Mia on lähdössä Ranskaan vuodeksi, ja hänen blogiaan siteeratakseni: ollaan yhdessä ranskantunneilla tuskailtu tässä pitkin vuotta.
Saa nähdä tuleeko noihin tuliaisiin vielä jotain muutakin. Englanninkielisen muumikirjan kävin ostamassa muumikaupasta. Muumimukejakin olen pohtinut, ja juustohöylää edelleen harkitsen. Ja hostisälläni on ilmeisesti synttärit heti seuraavana päivänä saapumiseni jälkeen. Että pitäisikös joku lahja sitä varten ostaa?

Pianpian

Kuusi päivää lähtöön... hui! Mihinkäs sitä taas meni ryhtymään? Olen siis lähdössä vaihtoon. Kanadaan. Vuodeksi. - Ja ranskankieliselle alueelle tottakai. Ja ranskaa osaan... ah niin kovin kovin vähän. No onhan sitä jo kolme vuotta opiskeltu. Mutta näillä eväillä mennään ja näillä eväillä pärjätään. Näillä evillä pärjätään.

Juup. Nyt on blogi pystyssä ja kirjoittelen kun ehdin jos jaksan ja viitsin. Ja nyt nukkumaan.