Hyvästelyjä...

Tänään kävimme äidin kanssa ostoksilla. Ja edelleen ihmetyttää että miten sen kitaran kanssa kannattaisi tehdä. Ostimme kovakantisen kitaralaukun joka ilmeisesti kestää 500 kilon painon, joten eiköhän se ruumassakin säily ehjänä. Kun lentoyhtiö ei nimittäin anna ottaa kitaraa käsimatkatavaroihin. Toisaalta voisi ostaa tai vuokrata sieltä Québekistä kitaran, mutta vasenkätistä kun soitan, niin joutuisi ehkä viilailemaan ja virittelemään että saa toimimaan. Noh, saa nähdä miten käy.

Ja ihanat partioystäväiseni pölähtivät käymään. Pienimuotoiset läksiäiset pidimme. Kai sen periaatteessa piti olla yllätys, mutta olin jo aika lailla saanut vihjeitä aikaisemmin, joten osasin odottaa vieraita. Ajankohtakin selvisi tuossa viikolla, kun veljeni Sami ilmoitti viikonlopun aikatauluja pohdittaessa että "Siljan pitää olla lauantaina viideltä kotona". Mutta kiitoksia kun kävitte!!

Ja eilen taiteiden yössä pyörittiin viimeistä kertaa keskustassa ressukoitten kanssa. Unohtamatta teitä kaikkia muita ihania ihmisiä keneen törmäsin. Oli kyllä hieman haikeaa lähteä, kun niinkin läheisiksi olemme viimeisen vuoden aikana tulleet. Mutta nähdään vuoden päästä...
Ja pääsinpähän puhumaan ranskaa ihan oikean ranskalaisen kanssa. Roosan luona asuva vaihtari nimittäin vietti meidän kanssamme illan. Lähinnä englantiahan me lopulta puhuimme, mutta tapaus antoi sentään vähän toivoa omaa vuottani ajatellen, kun ymmärsin kaiken mitä Marion meille ranskaksi puhui. Vaan mitäs siihen sitten itse osasikaan oikein vastata...

Ja migreeni vaivaa jo toista päivää, ihanaa.. Mutta eiköhän tämä tästä.

Téléfrancais on loooistava! Se on siis kanadalainen ranskan opetusvideo-sarja, jota katsoimme vähän joskus aikoinaan ranskan ykköskurssilla. Kävimme Mian kanssa perjantaina koulun kuvisluokassa katsomassa loputkin jaksot. Aivan loistava sarja, jossa ananas kertoo olevansa ananas. Ce n'est pas possible! Les ananas ne parlent pas. Ja Monsieur Pourquoi ja le petit Cristophe Colomb... Oivoi. Suosittelen.