torstai 31. joulukuuta 2009

Wanhavuosi jää kohta taakse.. Kohta otetaan uusi vuosi käyttöön...

Huomenna on vuoden viimeinen päivä. Uudenvuoden aatto on aina ollu semmonen erityinen, sukulaisia ja ystäviä ollu meillä Samin synttäreitä (ja vähän uutta vuottakin) juhlistamassa. Aina on alotettu valmistelut ajoissa etukäteen, viimeistään saman päivän aamuna. Raketteja, jouluruokaa ynnä muita herkkuja, tinan valamista, rakkaita ihmisiä.. Pihalla hämärässä sormia lämmitetty roihun liekissä kun ei vielä sisälle halunnut mennä kun jotain jännää pauketta vielä räjähtäisi. Ja ainainen ihmettely siitä että sanotaanko tähtisädetikku vai tähtisadetikku. Tänä vuonna on perinne nyt kuulemma totaalisesti jätetty ainakin toistaiseksi tauolle vähän kaikkien taholta. Ja ainakin minulla tulee olemaan ihan erilainen aatto. Sitä kun ei täällä oikeastaan edes juhlisteta mitenkään, kun vasta Jour de l'An, uudenvuodenpäivä on se juhlapäivä. Tosin mennään me kai huomenna mäkeä laskemaan koko porukalla, mutta ihan muuten vaan eikä aaton takia.

Joulu tossa meni. Kai. Joulufiilikset kulutin loppuun jo marraskuun lopussa, ni ei enää oikeen jouluks riittäny. Aattona käytiin näitten perhetutuilla lahjoja avaamassa ja joulupäivänä käytiin kattomassa joku leffa. Välillä meinas olla vähän ulkopuolinen olo. En juuri tuntenu niitä perhetuttuja, ja ku noilla muilla taas oli niin paljon kaikkea juttua kaikesta mistä mulla ei ollu hajuakaan ni kai siinä vähän yksinäinen olo tuli. Ajoittain taas oli ihan kivaakin, mutta jälkeenpäin oli vähän orpo olo. Ja sitten ihmetellään että on ikävä.

Eilen käytiin luistelemassa. Sain luistimet kymmenellä dollarilla läheiseltä apuamikäsesanaon.. ei kirpputori, mutta semmonen missä myydään käytettyjä tavaroita, vähän niinku UFF. Käytiin luistelemassa. Oli ihan mukavan vilponen keli joten ei nuo muut kovin kauaa viihtyneet. Ite oisin voinu olla vielä kauemminkin.

Poutine aamuyhdeltä.. sen jälkeen nukkuu oikein maukkaasti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti